Villasukilla Vegasiin

Villasukilla Vegasiin

perjantai 8. tammikuuta 2016

Tuokoon vuosi 2016 onnea, iloa ja paljon uusia sukkia!

Blogin hiljaiselosta voisi melkein päätellä, että intoni sukkiin on laantunut, mutta oikaistakoon asia heti, sillä näin ei ole. Oikeastaan tilanne on päinvastainen, sillä neuloosi tautina on ottanut niin vahvasti vallan, etten enää (muka) ehdi kirjoittelemaan, en siivoamaan, en silittelemään pyykkejä enkä lenkkeilemäänkään. Sukkia on siis syntynyt viimeisinä viikkoina enemmän kuin koskaan aikaisemmin!

Muutama päivän ennen joulua tein inventaarion valmiiden sukkieni koppaani ja sen seurauksena yksitoista sukkaparia löysi tiensä ystävien joulupaketteihin. Suoranaista matkaa lämpimään he eivät siis minulta lahjaksi saaneet, mutta lämpöä kuitenkin sukkien muodossa. Kiitoksiakin sain ja ne puolestaan lämmittivät omaa mieltäni suuresti!

Jouluaaton aattona toi posti minulle mieluisan paketin: Novitan ja Citymarketin sukkakilpailussa oli ollut onni myötä ja siksipä sainkin melkoisen pussillisen uusia lankoja. Ei liene vaikeaa kuvitella sitä hiplailun määrä, kun langat käsissäni mietin ja pohdin uusien mallien tekoa. Kuvassa voittolankojani sekä parit tekeleet, joista tiikerintassusukat ovat jo matkanneet pienien rakkaiden ystävieni luo Jyväskylään. Kettukarkkisukat odottavat vielä eräitä syntymäpäiviä...

Nyt joku saattaisi ihmetellä, että miten lahjaksi annetut sukat karruttavat Las Vegasin matkakassaa. Ja vastaus on: eivät mitenkään! Tosiasia kuitenkin on, että vaikkei sukantekijän lompakko ihan joka sukista paksuuntuisikaan, niin hyvä mieli ja antamisen ilo ovat sitäkin suurempia rikkauksia.

Antamisen - ja kaiken muunkin - iloa siis myös vuoteen 2016!