Lämmittävät karhukoirat

Joskus tämä elämä pompottelee ja yksi asia johtaa toiseen - vanhat jutut jäävät taka-alalle ja uudet vievät mennessään. Jos nyt joku luulee, että sukkien teko olisi jotenkin jäänyt viime aikoina vähemmälle, niin täytyy myöntää, että oikeassapa on, mutta taas tässä heilutaan innolla puikkojen kanssa ja pakerretaan uusia kuvioita.

Hyvä ystäväni on innokas metsälläkävijä ja myös koiranäyttelyissä hänet saattaa tavata. Minullekin läheisiksi muodostuneita karhukoiria löytyy mökkinaapuristamme ja niiden innoittamina syntyivät nämä karhukoirasukat juhannusaaton synttärisankarille viemisiksi. Nyt täytyy kyllä myöntää, että haasteita oli melkoisesti, sillä kolmen langan mukana vienti ei ottanut onnistuakseen ja niinpä päädyin - pakon sanelemana - opettelemaan päällekirjontatekniikkaa. Sekään ei kyllä ensin alkuun sujunut täysin vaikeuksitta, mutta lopputulokseen uskallan olla sittenkin tyytyväinen.

Joku näppärä voisi ensimmäisistä blogiteksteistäni päätellä, että projektini pitäisi olla jo päätöksessään, mutta kun nuorista miehistä on kyse (ja heistähän tässä projektissa alunalkujaan on kyse), asiat venyvät ja paukkuvat, suunnitelmat muuttavat muotoaan. Vegasiin ei loppuviimeksi mentykään, vaan syksylle on sen sijaan varattuna matkat Miamiin. No käyhän se minulle, etenkin, kun esikoispoikani antoi luvan:"ei sun äiti tarvitse sitä blogin nimeä tämän takia muuttaa".

Seuraathan siis yhä matkaa villasukilla Vegasiin tai.... kirjoneuleilla Miamiin - ihan miten vaan.