Villasukilla Vegasiin

Villasukilla Vegasiin

keskiviikko 5. elokuuta 2015

PIPARMINTTUSUKAT

Villasukilla Vegasiin -projektin ensimmäiset punaiset villasukat valmistuivat tänä aamuna klo 06.18. Näistä tulee itselleni mieleen lapsuuden piparminttumakeiset, joista en kyllä milloinkaan oppinut pitämään, vaikka olisin halunutkin, sillä puna-valkoinen väriyhdistelmä on itselleni kovasti mieluinen.

Olisi muuten mahdottoman mukava kuulla millaiset värit ovat muille mieluisia. Rohkinisinko pyytää peräti kommentteja tänne blogiini? Kuten varmaan olette huomanneetkin, on minulla tapana tehdä näihin perussukkiin aina raitaa varteen ja sitten itse sukat yhdellä värillä. Taitaa tulla sieltä lapsuudesta tämänkin ajatus- ja sukkamalli. Lupaan muuten, että kyllä tämän projektin edetessä vielä toisenlaisiakin sukkia nähdään, mutta jotenkin tuntuu siltä, että haluan päästä hyvään alkuun ja saada volyymia aikaiseksi ihan perusmenetelmällä - näitä sukkia kun pystyn neulomaan tv:n ääressä tai vaikka autossa pelkääjän paikalla istuessani. Yhtenä iltana huomasin neulovani sukkaa silmät kiinni ja kuinka ollakaan kudin putosi syliini kun taisin hetkiseksi jopa torkahtaa. No, intohimonsa kullakin, eikö vain?

Mutta nyt siis vinkkejä kehiin - mitä värejä etsitään seuraavan kerran lankaostoksilla?

3 kommenttia:

  1. Itseä miellyttää eniten vahvat selkeät ja puhtaat värit, koska olen värisokea. Värien ollessa mahdollisimman puhtaat ja vahvat, näen ne edes suurin piirtein oikein :) nämät sukat ovat muuten tosi nätit :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Pirteät sukat, tykkään kovasti :). "Perus"raidoilla on tullut tehtyä monet sukat.... Johonkin olen sen kadottanut, ja mietin nyt mitä kuviota, pitsiä vai kirjoneuletta seuraavaksi puikoille. Käytän itse paljon perusvärejä, valkoista ja harmaata. Tuttua tuo kudin kädessä nukkuminen, minulla vain pysyy silloinkin puikot tiukasti käsissä :)

    VastaaPoista