Tiikerilauma valmiina - Tigers ready to run

Olen viimeisten viikkojen aikana neulonut kokonaisen laumallisen tiikerintassusukkia (kuvassa on vain murto-osa tekemistäni). Näitä sukkia on ollut ihana tehdä; suht helppoja ovat, mutta silti mukavalla pikku erikoisuudella höystettyjä. Olen saanut myös mukavan määrän tilauksia kyseisistä sukista ja sekös on lämmittänyt mieltäni melkoisesti. Nyt alkaa kuitenkin joulu painaa päälle ja pakko on ollut myydä jo ei-oota, sillä edelleenkin vuorokaudessani on vain ne vaivaiset 24 tuntia.

Vaikka pidänkin itseäni melko luovana ihmisenä, olen tajunnut sukkamallien keksimisen olevan sangen vaikeaa. Olisi kiva ideoida uusia malleja, mieluiten vielä sellaisia, joissa on joku juju ja hauskuus mukana. No, kunhan olen joulun aikaan yhden päivän istunut ilman kudinta, niin eiköhän niitä kokeiluita ala tulla... jotakin kivaa vaikkapa ystävänpäivää ajatellen. Niin ja hyviä ideoita tietysti vastaanotetaan; sopii laitella vaikkapa ihan privaattimailillakin, jos siltä tuntuu.

Tänään on A-kirjainten nimipäivä, joten onnea kaikille joulukuun sankareille!
Sitä voisikin puikkojen illalla suihkiessa laitella vaikka riisipuurot tulille.

Mukavaa joulunalusaikaa!

Timantitko tytön parhaita ystäviä?

Jokainen neulontaan hurahtanut - neuloosi-diagnoosin saanut - tietää, ettei mikään postin tuoma paketti saa aikaan niin paljon positiivisia tuntemuksia kuin lankapaketti! Minä olen yleensä ostellut lankani ihan ruokaostosten yhteydessä kaupoista tai sunnuntaipäivien piristyksenä kirpparireissuilta, mutta sitten yllättäen tajusin, että minähän voin tilata langat kotiin ja käyttää niiden osteluun kuluvan ajan neulomiseen! Ja voi sitä ilon päivää, kun langat sitten saapuvat hypisteltäväkseni.

Sitäkin olen tässä viime aikoina miettinyt, että kun jotkut tuntuvat olevan vallan katkeria siitä, kun joku toinen myy omia tekeleitään ja tienaa näin hirrrrmuiset summat rahaa. Niin; kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti olen vielä tukevasti miinuksen puolella, jos lasken kaikki neulomiini sukkiin kulutetut lankaeurot, työtunteja en lähde edes miettimään, sillä mielihyvälle on paha laskea hintaa. Ja yksi menoerä odottaa vielä ottajaansa, sillä tokihan näistä pienistäkin tienisteistä verottaja tahtoo omansa. Mutta kuten poikani viisaasti laski: kun kuitenkin neuloisit tv:tä katsellessasi, voithan siitä sentään muutaman euron tienatakin ja saada sitä kautta entistä paremman mielen.

Eläköön siis käsityöt ja niiden arvostus sekä ennen muuta neulomisen tuoma mielihyvä!

Kettukarkkeja ja kuvioita

Jo pitkään olen haaveillut kettukarkkisukkien teosta, mutta keltaisen langan löytyminen osoittautui uskomattoman vaikeaksi! Kun sitten viime torstaina sain postissa tilaamani lankapaketin, hyppelehdin kuin pikkutyttö onnesta. Ja siinä kohdin keskeneräiset kuviosukat saivatkin valmistumiseensa vauhtia, sillä puikot piti saada vapautettua kettukarkeille!

Vaikka viikonloppu menikin mökkeillessä ja pitkälti myös haravanvarressa, pääsi etenkin automatkoilla neuloja valloilleen. Voi miten ihana malli tuo karkkisukka olikaan. Ja sunnuntai-iltana en sitten malttanut mennä nukkumaankaan ennenkuin jokaikisellä ketulla oli silmät päässä.

Että nytkö olisi tauon paikka, kun yksi haave on toteutettu? Ja katin (vaiko ketun) kontit! Nythän se into vasta alkoi, sillä tilasin tietty - kun vihdoin löysin - sitä keltaista lankaa niin paljon, että tällä mallilla voisi tehdä vaikka viidetkymmenet kettusukat. Mutta ehkäpä nyt kuitenkin koetan jotain muita syötävän hyviä sukkamalleja.

Rakastan tätä väriyhdistelmää

Laitoin noin puoli vuorokautta sitten tämän sukkakuvan facebookin Voihan villasukka! -ryhmään ja nyt kuvalle on kertynyt tykkäyksiä jo 226. On tämä some-maailma vaan ihmeellinen; jos ei sitä olisi, niin nämäkin sukat - joista nyt itse satun pitämään ihan valtavasti - odottelisivat keskenänsä sukkakopassa parempia päiviä. Ja onhan sekin myönnettävä, että mieltä hivelee tuo tykkäysten määrä. Ei kai käsitöiden tekijälle ole mitään sen hienompaa kuin toisen käsityöläisen kannustus.

Nyt on kyllä käynyt myös niin, että kirjoneulemallit ovat valloittaneet sydämeni. Jotenkin niistä tulee mieleen äitini aikoinaan tekemät monen monituiset neuleet; sukat, lapaset ja villapaidat. Ihanaa fiilistelyä lapsuusaikaan siis. Pitänee tästä siis alkaa etsiä jo seuraavaa mallia, sillä ovathan nämä puna-valkoiset sukat valmistuneet jo monta tuntia sitten ja kyllä puikkosormia jo kovin kutittaa...

Lokakuun jatkoa!

Fiilistelyä jenkkisukilla

Kyllähän se niin on, että nälkä kasvaa syödessä. Uusia ohjeita tuntuu kantautuvan silmiini joka tuutista ja ainoa ongelma on malttaa tehdä sukkia järjestyksessä ja aina vähintään kaksi samanlaista!
Nähtyäni mallin jenkkisukista tajusin, että pakkohan ne on tehdä, kun kerran teemana on Villasukilla Vegasiin. Nähtäväksi jää, syntyykö puikoista vielä varsinaiset Vegas -aiheisetkin sukat.

Netistä löysin mahtavan ohjelman, joka piirtää haluamani kuvan ruuduiksi. Tajusin, että nythän vain taivas on rajana kuvien neulonnassakin! Itse en osaa piirtää edes aurinkoa tunnistettavaksi, mutta lankoja ehkä osaan pyöritellä mallin mukaan... Tuloksia odotellessa, eikö vain?

Ihana syksyinen kuulaus kutsuu viikonlopun viettoon ja näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää tältä erää. Seuraavia sukkia esittelen varmasti taas viikon sisään - olethan kuulolla?

Auts, käteen sattuu!

Ei tule vanhuus yksin, eivätkä kai lihasvaivatkaan. Tai mikä nyt se lieneekin, kun käsivarteen jomottaa eikä toisella kyljellä voi edes nukkua. Joku voisi antaa vinkin olla neulomatta sukkia edes muutaman päivän, mutta johan se todettiin vuosia sitten mainoksessa, että kahta en vaihda ja kyllä se toinen on minulle sukkapuikot.

Nyt olen jotenkin hurahtanut näihin kuvioneuleisiin. Facebook-ryhmä Voihan villasukka on kyllä sellainen ryhmä, että voi mahoton. Ei riitä kädet, ei langat eikä vuorokaudessa tunnit tekemään kaikkea mitä tahtoisi. Mahtavaa on huomata, että en ole todellakaan ainoa sukkiin hurahtanut ihminen Suomen maassa - eläköön vertaistuen voima!

Sukkaa pukkaa siis lisää käsivaivasta huolimatta. Pitänee hakea pakastimesta herne-maissi-paprika -pussi hetkeksi viilentämään... sittenpähän sitä taas jaksaa!

Mutta koskapa syyskuu on jo vaihtunut lokakuuksi, sanoisi rakas elämänkumppanini (joka on muuten se toinen asia, mitä en vaihda): "ens kuun jälkeen onkin jo joulukuu", joten mukavaa sen odottelua!

Miten pienillä jaloilla pärjää?

Eräs ystäväni kysyi kerran, että miten sitä aikuinen ihminen voi pysyä pystyssä noin pienillä jaloilla. Totesin, että ainakin tähän asti on mennyt melko hyvin! Myönnettäköön, että kun kengänkoko on 34-35, on jokus ollut haasteellista löytää kauniita, tyylikkäitä ja jalkaansopivia naisten kenkiä. Etenkin sandaalit olen usein löytänytkin lastenosastoilta.

Tämä oman jalan pienuuteni aiheuttaa joskus sen, että minun on vaikea muistaa isokenkäisiä. Jotenkin tuntuu, että kun omat varpaat sovitettaessa sujahtavat kokonaan sukan sisään jo ennen ensimmäistäkään kärkikavennusta, on sukkien oltava jättimäiset.. vaikkei näin todellisuudessa olekaan. Näistä ampiaisvartisista sukista yritin ainakin tehdä isommat ja 43 numeroisen jalan omistava poikani ainakin antoi niille hyväksynnän sovittaessaan.

Eläköön siis erilaisuus ja se, että monenkokoista ja näköista sukkaakin mahtuu maailmaan. Seuraavaksi teen... tai no katsotaan mitäs siitä tulee :-)

Puolukoita ja valepalmikkoa

Viikonloppuna päätin lähteä puolukkametsään. Ajattelin, että jos muutaman litran poimisin, vispipuuroa teki mieli eikä ruispuolukkapuurokaan ollut pois suljettu vaihtoehto. Palasin muutaman tunnin päästä mukanani 45 litraa herkkua. Facebook-ystäväni epäilivät, ettei pakastimeni teho ja kapasiteetti riitä moisten marjamäärien käsittelyyn. No, onneksi fb:n voima on kova ja sain pari ämpärillistä myydyksikin. Intohimoni marjastukseen alkaa saada vakavia piirteitä - pitäisiköhän asialle tehdä jotain?

Sentään yhdet sukatkin sain viikonloppuna valmiiksi. Näiden resori on valepalmikkoa, jonka ohjeen löysin niin ikään facebookin syövereistä. Ihana tehdä ja näyttää mukavalta! Mitäköhän seuraavaksi?
Jokohan näillä sukkamäärillä uskaltaisi alkaa katsella kuvia Las Vegasista ;-)

Aika juoksee, minä en

Yksi elämän ihanimmista asioista on se, kun tajuaa miten paljon on vielä tekemättä ja oppimatta! Vaikka joskus tuskanstunkin informaatiotulvaan, olen löytänyt netin kautta niin mahtavia ohjeita ja ideoita, etten usko ehtiväni niistä läheskään kaikkia tässä elämässä toteuttaa!
Näissä kuvan sukissa on niin ihanan helppo mutta kuitenkin niin erilainen resori. Hassua, miten pienistä asioista voikin olla onnellinen.


Nyt se intiaanikesäkin sitten tuli ainakin tänne Kanta-Hämeeseen. Tosin perjantai on jo niin pitkällä, että ihan pian pakkaan kimpsuni ja kampsuni päästäkseni jälleen viikonlopuksi mökin rauhaan Savoon. Puolukat, voi siellä ne jo minua odottavat ja ehkäpä jokunen sienikin on nostanut päätään. Lämmin ja sateeton elokuu kyllä hidasti sienten ilmestymistä, mutta kukapa tietää josko nyt olisivat innostuneet.

Ja jos ei metsässä juoksentelu ihan koko viikonlopun ajan huvita, niin ainahan ne ovat mukana; sukkapuikot. Katsotaan mitä uutta ensi viikolla olisi tarjolla.

Aurinkoista viikonloppua!

Perussukkakiintiö toistaiseksi täynnä

Niin ihanaa kuin se onkin neuloa ihan perussukkia, sellaisia, joita voi huiskia automatkalla mökille tai tv:n ääressä iltaisin, jouduin huomaamaan, että nälkä kasvaa syödessä ja mieli kaipaa uusia ideoita ja haasteita.

Netti erilaisine neulojaryhmineen on täynnä mitä upeimpia luomuksia ja yhdestä fb-ryhmästä nappasin kahteen sukkapariin uudenlaisen varsimallin. Yksinkertaista, helppoa, mutta ainakin omalle silmälleni mukavaa vaihtelua. Mitäs pidätte?

Tällaiset sukat sain siis aikaiseksi viikonloppuna, vaikka myönnettävä on, että myös mustikoita tuli vielä yksi ämpärillinen mökkituliaisena kaupunkiin. Nyt kyllä päätin, että mustikkakausi olkoon tämän vuoden osalta paketissa... marjat saavat luvan vaihtua puolukoihin!

Tänään ropisee sade vasten ikkunaa, mutta intiaanikesäähän tässä odotellaan!

Aurinkoista mieltä sukkien ystäville!

MARJASTUSHOLISTIN LOMA VIETETTY

Loma takana... tai no, oikeastaanhan seuraava on jo edessä :-)
Mietin laittaa tähän kuvan loma-ajan sukkatuotoksistani, mutta koskapa (hävetää ihan myöntääkin), vain muutamat villasukat ovat viimeviikkoina nähneet päivänvalon, kuva kertokoon siitä, mihin olen suurimman osan lomastani käyttänyt: marjastukseen!

Kun ensimmäiset mustikat alkoivat sinertää, sain suoranaisia marjaholistin oireita. Kädet vapisivat eivätkä jalatkaan pysyneet paikoillaan. Metsään oli päästävä! Onnekseni kilometrin sisällä mökkipihastamme on sellaiset marjamaastot että pois alta. Siellä sitten painelin päivä toisensa perään, milloin mustikkaämpärin, milloin vadelmaämpärin ja milloin yhtäaikaa molempienkin kanssa. Ja satoahan tuli. Pakastin pursuilee marjoja ja minä olen niin äärimmäisen onnellinen siitä, että talven vitamiinit odottavat taatusti puhtaina ja lisäaineettomina nautiskelijoita!

Nyt sitten totuttelen arkeen ja aamuherätyksiin. Vaikkakin on myönnettävä, että olen lomallakin sellainen aamuvirkku ettei kelloa enää yhdeksän jälkeen sängynpohjilta katsella. Kesäaamut, ne ovat kyllä ihmisen parasta aikaa! Mökkimaisemista löytyy muutama fiilistelykuva "rakkaita paikkoja"-otsikon alta.

Luulenpa, että pian saan taas villasukkatuotoksistanikin kuvia, sillä into on kova ja jotain hieman erilaistakin on jo syntymässä. Syksy saa tulla - minä ainakin olen valmis!

Sukattomat viikot alkamassa

Niin paljon kuin villasukista pidänkin, niin seuraavat kolme viikkoa ajattelin olla niin usein paljain varpain kuin vain mahdollista. Se on nimittäin kesälomaa, se! Kuvassa on minun lomamaisemani; mökkilaiturilla olo on parasta mitä tiedän ja kyllähän siinäkin sukkaa pukkaa -  mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi.

Ja ehkä ne sukat pujahtavat jalkaankin, saappaiden sisään, sillä metsä on toinen paikka, mistä lomalla huomaan itseni löytäväni. Voi sitä marjastuksen ihanuutta! Mustikoita tulee kerättyä varmaan taas pakastimet pullolleen ja viimeksi mökillä maisemia katsellessani tajusin, että myös vadelmat alkavat Keski-Suomessa jo vähitellen kypsyä. Mitenköhän sitä voisi yhdistää marjastuksen ja sukkien neulomisen...

On ollut ihanaa huomata, että blogini on löytänyt lukijoita - se todellakin lämmittää tällaisen noviisibloggarin sydäntä! Nyt sitten toivon, ettette täysin unohda minua, sillä tekniset valmiuteni päivitellä blogia tuolta laiturinnokasta eivät ole ihan tätä päivää ja pahimmassa tapauksessa seuraava päivitys ilmestyy vasta lomani jälkeen. No mutta jos niin käykin, niin varmaa on ainakin se, että silloin näkyville putkahtaa myös kuvia loma-aikaansannoksistani - ovat ne sitten sukkia, marjapiirakoita tai kukaties muistoja rapujuhlista!

Aurinkoista ja ihanaa elokuuta ihan jokaiselle!

 

PIPARMINTTUSUKAT

Villasukilla Vegasiin -projektin ensimmäiset punaiset villasukat valmistuivat tänä aamuna klo 06.18. Näistä tulee itselleni mieleen lapsuuden piparminttumakeiset, joista en kyllä milloinkaan oppinut pitämään, vaikka olisin halunutkin, sillä puna-valkoinen väriyhdistelmä on itselleni kovasti mieluinen.

Olisi muuten mahdottoman mukava kuulla millaiset värit ovat muille mieluisia. Rohkinisinko pyytää peräti kommentteja tänne blogiini? Kuten varmaan olette huomanneetkin, on minulla tapana tehdä näihin perussukkiin aina raitaa varteen ja sitten itse sukat yhdellä värillä. Taitaa tulla sieltä lapsuudesta tämänkin ajatus- ja sukkamalli. Lupaan muuten, että kyllä tämän projektin edetessä vielä toisenlaisiakin sukkia nähdään, mutta jotenkin tuntuu siltä, että haluan päästä hyvään alkuun ja saada volyymia aikaiseksi ihan perusmenetelmällä - näitä sukkia kun pystyn neulomaan tv:n ääressä tai vaikka autossa pelkääjän paikalla istuessani. Yhtenä iltana huomasin neulovani sukkaa silmät kiinni ja kuinka ollakaan kudin putosi syliini kun taisin hetkiseksi jopa torkahtaa. No, intohimonsa kullakin, eikö vain?

Mutta nyt siis vinkkejä kehiin - mitä värejä etsitään seuraavan kerran lankaostoksilla?

Sähkönsiniset, sateenropinan säestämät sukat

SATEISET SUKAT

Heräsin yöllä useampaankin kertaan kuuntelemaan sateen ropinaa toivoen, että se aamuun mennessä loppuisi, etten aivan kastuisi polkiessani viikon viimeisenä työpäivänä töihin.
En malttanut odottaa herätyskellon pirinää, vaan nousin hieman aikaisemmin viimeistelemään edellisillan tekeleitteni, sinisten sukkien, kavennukset. Oikeastaan niistä tuli aika mukavan pirtsakat, vaikka onkin myönnettävä, ettei sininen ole ihan minun värini... paitsi taivaansini ja järven aallot ja tietysti kasarimuistoina sininen enkeli. Musta puolestaan on värinä aivan mahtava! Siihen voi lisätä oikeastaan minkä tahansa toisen värin ja pirteä yhdistelmä on valmis. Vai miltä näyttää?

Tänään illalla on pakko painua sauvakävelylle, sillä nyt niskat ja hartiat kertovat karua kieltään siitä, mitä on muutamat viimepäivät ja -viikot tullut tehtyä. Ja ei, sade ei ehtinyt lakata ennen töihinlähtöäni, mutta sadetakilla ja -housuillahan siitä kahdeksan kilometrin fillaroinnista selvittiin lähes kuivana.

Ihanaa viikonloppua ja eikun puikkoillaan!

TÄSTÄ KAIKKI ALKOI!

Kun juhannusaattoiltana näin kahden aikuisen poikani halaavan toisiaan ja kuulin kuopukseni sanovan: ”sä olet paras isoveli ikinä”, kostuivat silmäkulmani onnenkyyneleistä. Poikia katsellessani koin, että olenpahan minäkin saanut tässä elämässä jotain hyvää aikaiseksi; kasvattanut yksinhuoltajana aikuisiksi kaksi pikkuvipeltäjää, jotka nyt ovat jo salskeita nuorukaisia.

Mutta miksi nuo poikani sitten niin tunteellisesti elivät tuota keskikesän hetkeä? Isoveli oli juuri paljastanut, että hän on jo usean vuoden ajan säästänyt joka ikinen viikko pienen summan rahaa viedäkseen pikkuveljensä seuraavan kesänä Las Vegasiin. Uhkapelaamaanko? Ehkä hieman sitäkin, mutta suurimpana ajatuksena on varmasti haave olla yhdessä, nähdä maailmaa, kokea jotain suurta kahdestaan! Olen matkaillut paljonkin lasteni kanssa heidän asuessaan vielä luonani, mutta jenkeissä emme ole koskaan porukalla käyneet. Nyt siis veljekset ovat sinne menossa – kesällä 2016.

Vaikka matkustusrahat alkavatkin jo olla kasassa, tiedän, että rahaa matkalla tarvitaan paljon muuhunkin kuin vain lentolippuihin. Syödähän sitä pitää Amerikassakin, ja nukkua jossain niin ja ajella vuokra-autolla ja hypätä kukaties laskuvarjollakin. Tahdoin niin kovasti avittaa poikiani, että ryhdyin miettimään mikä olisi se projekti, johon tällaisen 50+ -ikäisen ihmisen rahkeet työnteon ohessa riittäisivät. Ja sitten sen keksin: kun kerran muutoinkin teen aina käsilläni jotain, miksen urakoisi villasukkia jopa ihan myyntiin asti. Näin alkoi Villasukilla Vegasiin –projekti, joka vielä tässä vaiheessa etsii muotoaan, mutta ensimmäiset sukat ovat jo nähneet päivänvalon ja puikot huiskivat päivittäin!

Tervetuloa, hyvä lukijani, mukaan projektiin. Ehkä mekin pääsemme – jos olemme oikein sisukkaita -  vähintäänkin  kuvien kautta mukaan Vegasiin ensi kesänä!